Joensuu, Finland
Nyyrikinkatu 7
N/A
+35813138250
Kannattais päivittää nettisivut, kun palvelu ei toimi. Vois vastata edes puhelimeen, että sais asiakas kysyä neuvoja?
like
Kuivaava pyykinpesukoneemme lakkasi yhtäkkiä kuivaamasta. Kaikki sujui mukavasti siihen asti kun kone palasi meille kotia. Kone ei kuivannut vieläkään, ja huoltoyhtiö väitti ettei siinä ole vikaa, vaan sellainen ominaisuus ettei kuivaavat pyykinpesukoneet voi kuivata rutikuivaksi asti. Vaikka ennen onkin kuivannut. Asiakaspalvelu oli sen jälkeen aivan järkyttävää. Vakuutusyhtiölle oli asiakasta haukuttu ja sanoja vääristelty tämän yhtiön asiakaspalvelijan toimesta, jonka puheet kävi ilmi korvauspäätöksen mukana tulleesta puhelutallenteesta. Kaikki kuitenkin lopulta päättyi hyvin kun PESUKONE SAATIIN KUNTOON TOISEN HUOLTOYHTIÖN TOIMESTA. Yksi tähti vain ja ainoastaan asiallisesta huoltomiehestä. 40 vuoden kokemuksellakaan ei kaikkea välttämättä osaa, mutta ainakin asiakaspalvelu pitää osata hoitaa hyvillä käytöstavoilla.
Erinomainen palvelu. Noutivat viallisen laitteen kotoa ja samalla toivat lainapesukoneen ja kytkivät sen toimintaan. Oma kone huollettiin ja kun valmistui toimittivat paikalleen asennettuna kotiin ja veivät samalla lainakoneen pois. Näin palvelun pitääkin toimia! Suosittelen.
Todella ystävällistä palvelua, lämmin kiitos. Mia
Hyvä palvelu. Huom. Yläkerrassa polkupyörämuseo! Good service. Note! There is bicycle museum in the upstairs!
Huoltomies saapui suht nopeasti korjaamaan pesukonetta, oli tarvittavat osat mukana joten kone kuntoon yhdellä käynnillä. Kuivausrumpu pääsi korjaukseen nopeasti liikkeeseen. Ok hinta taso.
Huono asiakaspalvelu.En kyselisi uudestaan.
En tykkää
Deli
The best companies in the category 'Deli'