Riihimäki, Finland
Riihikatu 5
N/A
+358 106668700
Hyvä palvelu, laadukkaat tulosteet, suosittelen.
like
Tilasin kiitoskortteja. Havaitsin, että yhdeksässä kortissa (24:stä) oli punaisia viivoja kauniin sinitaivaan keskellä. En tietenkään halua lähettää osalle vieraista värivirheellisiä kortteja. Myyjä haukkui minut muiden asiakkaiden kuullen ihmiseksi, jolle ei kelpaa mikään ja väitti, että on aivan normaalia, että osaan korteista tulee värivirheitä, eikä ole edes mahdollista printata kortteja joissa ei olisi niitä. Myyjä lopulta tulosti uudet kortit koko ajan valittaen ja kiukutellen, sekä mainitsi, ettei minun tarvitse enää koskaan tulla uudelleen tulostamaan heiltä mitään. Uudet kortit olivat virheettömiä eli riittävän hyvälaatuisten korttien tulostaminen onnistui kyllä heidänkin laitteillaan. Noudatan kuitenkin myyjän toivetta ja tulostan tulevaisuudessa tarvitsemani printtituotteet muualla. Aikaisemmin käyttämissäni painotaloissa olenkin saanut erinomaista palvelua, laadukkaiden tuotteiden lisäksi. Harmi, ettei nykyisessä kotikaupungissa olevassa liikkeessä tämä sitten onnistu.
Kävin laminoimassa kyltin, kun yht'äkkiä alkoikin pukkaamaan joululahjavinkkejä. Kalenteria, t- paitapainatuksia yms Mukava ja ennenkaikkea nopea palvelu, auttoi kummasti, kun olin hiukan viimetipassa liikkeellä, noin joulua ajatellen. Hintoja en osaa vertailla, kun ei ole mihin verrata, mutta itse en selälleni lentänyt, kun hinnat näin. Varmasti asioin ko paikassa jatkossakin
Erittäin hyvä ja asiantunteva palvelu!!!
Nopea palvelu, sekä tuote oli hyvä! Käytän palveluita jatkossakin jos tarve tulee.
Eka ja viimeinen kertaa ku täältä tilaan tuotteit....
Nopea palvelu, hyvä laatu!
Asiallista ja ammattitaitoista palvelua.
Deli
The best companies in the category 'Deli'