Lahti, Finland
Jussilankatu 4
N/A
+358 207424100
Asiakaspalvelu valehtelee sumeilematta. Poikani oli ottanut jo kesäkuussa yritykseen yhteyttä saamatta vastausta. Minä otin yhteyttä marraskuussa ja nyt tammikuun lopulla uudelleen. Yllätykseksi soittivat pojalleni, jolla ei enää ole tekemistä asian kanssa. Mistä ottivat pojan numeron? Meidän kummankaan numeroa ei saa, kun ovat salaisia, ellemme itse ole ottaneet yhteyttä. Myyjä jankutti puhelimessa, kuin vähä-älyiselle. Katsokaa sähköpostista tarjous. Ei ole tullut sähköpostia edes roskiin. Soittaavat myöhemmin ja kertovat, ettei heillä ole asentajaa joka osaisi korjata ilmavesilämpöpumppumme. Kiva kuulla reilun puolen vuoden jälkeen. Onneksi on uunit näin vanhassa talossa. Vesikin lämpiää saunan padassa. Kesää kohtihan tässä taas mennään.
like
Taloyhtiöömme asennettiin poistoilman lämmön talteenotto,ollut vuoden toiminnassa,vuoden 2014 tilinpäätös osoittaa että säästöä ei juurikaan synny,olemme jättäneet soittopyyntöjä ja sähköposti yhteys pyyntöjä isännöitsijä ja itse taloyhtiön puheenjohtajan ominaisuudessa,ei ole vastauksia kuulunut pariin kuukauteen,yksi ongelma on myös ilmaantunut,satunnaisin välein tapahtuva kova kolahdus kuuluu varsinkin öiseen aikaan,alkaa taloyhtiön väki kypsyä kolahteluun,olisi tärkeää poissulkea kolahduksen syy että ei johdu talteenotosta,myös jokin asia säätöjärjestelmässä ei toimi koska lämmitysjärjestelmän säätö ei toimi, patteriverkoston lämpötila on säädettävä käsin ulkoilman lämpötilan ja asukkaitten ilmoituksen mukaan.
Deli
The best companies in the category 'Deli'