Rajamäki, Finland
Korvenojantie 17
N/A
+358 405500608
Good for kids
Wheelchair-accessible entrance
Harmittaa antaa tällainen arvostelu koska emäntä oli palveluhenkinen ja strutsit upeita, mutta isännän pitäisi vaihtaa alaa. Ennen kierrosta emäntä sanoi että pitää odotella hetki, lapset voi leikkiä pihalla. Mehän mentiin, otettiin ilmeisesti askel väärään suuntaan ja isäntä tuli murhaavasti kyyläämään kuistille, siis kyttäämään jokaista askelta useaksi minuutiksi. Alkoi kierros, isäntä oli koonnut yleiset kysymykset listan, ettei tarvitse vastata tyhmiin kysymyksiin. Ainut lause meille oli about: luittehan listan. Taisin esittää kysymyksen, johon vastattiin ärsyttävällä ja kysymystä moittavalla tavalla. Tätä ennen eikä tämän jälkeen häneltä ei tullut katsettakaan perheemme suuntaan. Tähti tulee emännästä (emäntä 5 tähteä, isäntä -5 tähteä). Voisiko emäntä hoitaa myös kierrokset. Isäntää ei esillä tarvita. Ja herran jestas ei tulla kuitille kyyläämään enää jookos.
like
Ihastuttava maatila, aito, konstailematon, kaunis ympäristö rehevien peltojen keskellä. Kahvilan tuotteet aitoja kotitekoisia leivonnaisia. Myös paikallisia käsitöitä myytävänä, niin strutsiaiheisia kuin tavallisia perinteisiä käsitöitä. Paljon tilaa sekä sisällä että ihastuttavalla pihaterassilla. Siistiä, hyvin hoidettua, ahkerien ihmisten kädenjälki näkyy ympäristössä. Erittäin miellyttävä paikka ja emäntä saa kävijät todella viihtymään.
Deli
The best companies in the category 'Deli'